Ouroboros - Kirjoittamaton

Osa 2. Yhteistyön kartoitus ja ajatusten luonnos.

Yksi iso tekijä oli vielä auki tässä vaiheessa. Eli se, olemmeko tavoittelemassa samaa lopputulosta. Kävimme erikseen puhelinneuvottelun siitä, mitä minä haluan tältä projektilta ja samoin Sonja kertoi oman tavoitteensa. Pohdimme myös, mihin asti olemme valmiit taipumaan saavuttaaksemme nämä tavoitteet. Halusimme ennaltaehkäistä burn outin tai sen, lähteekö koko homma käsistä ja voiko toiselta loppua mielenkiinto kesken projektin. Suosittelen kaikille yhteistyötä tekeville tämän kartoitusprosessin.

Minä ajattelin teosta mahdollisimman isosti, halusin muovailla jotain, mikä saisi kenet tahansa hämmästymään ensisilmäyksellä. Massiivisen miniatyyrimaailman, joka on täynnä neronleimauksia ja kerroksellisia tarinoita. 

Kun kerroin Sonjalle, että haluan pelata isosti ja tavoittelen maksimaalista spektaakkelia hän sanoi vastaavansa haasteeseen ja itsekin pelaavansa isosti. Ajatuksemme kohtasivat, mainiota!

Sitten omia ajatuksiani toteutuksesta, tästä ei saa tulla sellaista, joka näyttää ideoiden loppuneen kesken.

Omassa historiassani on ollut useita tapahtumia, jotka liittyvät muovailuvahaveistosten esille asettamiseen ja huomaan että pinkit vahakankaat vainoavat minua. Yksi päätehtävä minulle oli estää kaikin voimin em. vahakankaiden pääsy lähellekään tätä teosta.

Mikähän siinä mahtaa olla ajavana voimana? Kun puhutaan muovailuvahaveistoksista, minua alkaa lähestyä esillepanoon liittyvä henkilöoletettu, joka roudaa kustannustehokasta pöytää ja pinkkiä vahakangasta tokaisten “Eiks tää olis ihan kiva?”

Sanotaan nyt vaikka näin: Ei.

Seuraavat ajatukset kulkivat tätä rataa;

Jos kehitän veistokselle omat jalat, se ei tarvitse jalustaa ja täten vaara lähestyvästä budjettipöydästä ja pinkistä vahakankaasta kaikkoaa. Veistos on saatava seisomaan itse! Sen siis pitäisi ylettyä maasta tarkastelukorkeudelle. Torni ehkä? Siitä tulee iso. Loistavaa!